Valkeakosken - Toijalan Seudun Urheiluautoilijat ry

 

Luokkakohtaiset tulokset               Asemakohtaiset tulokset

 

Lähtölista    

      KITI                    KUTSU

 

Järjestyksessään 20. eli XX Syys-ST ajettiin 19.09.2020.

Kilpailu oli pohjolan koronatilanteesta johtuen "vain" SM-osakilpailu. Lisäksi kilpailussa olivat mukana kansalliset B- sekä C-luokat.

 

Juuri ennen kilpailua ollut Aila-myrsky aiheutti ratamestareille hieman lisätyötä. Onneksi puita isompia esteitä ei reitille ollut ilmaantunut.

Niistä selvittiin sahaa ja hieman metsäkoneitakin käyttäen.

Kilpailupäivänä sää kuitenkin suosi ja koko kilpailu päästiin ajamaan poutasäässä.

Kilpailu ajettiin kokonaisuudessaan Urjalan alueella. Alueen runsaasta peuramäärästä huolimatta, peurakolareilta onneksi vältyttiin.

Lähtöaika oli laadittu niin, että ainakin SM:n kärkisijoista ajaville pimeyttä oli suunnilleen saman verran.

Ehkä juuri pimeys aiheuttikin päänvaivaa ja reitillä viivyttiin, kuten sanonta kuuluu, "koko rahan edestä".

Kilpailuun oli kerätty edellisistä kilpailuista tuttuja alueita sekä hieman vanhempaa ja kokonaan uuttakin.

Reitti alkoi Motelli Pentinkulmasta, josta SM lähti Välkkilän suunnalle Puutikkaan ja sieltä "pellon poikki"

Kolunkulmaan. Nämä alueet olivat edellisestä Toijalan / Urjalan SM-kilpailusta 2011 tuttuja, tosin suurelta osin muuttuneita.

Sieltä "kulkue" siirtyi Urjalan lyhyen "teollisuusjakson" jälkeen Halkivahan suuntaan.  Pohjoisin jakso ajettiin Kankaanmaan ympäristössä, jossa oli ajettu viimeksi 2009.

Sieltä jatkettiin 2011 vuoden reittiä mukaillen takaisin kohti etelää. Halkivahan suunnan eteläisin jakso oli Honkolan vanhalla "jokkis-radalla", jossa ei ollut ajettu tällä vuosituhannella.

Viimeinen jakso oli kokonaan uusi. Se ajettiin Kampparissa, Ikävalkon yksityisellä ralliradalla.

Viimeisen "hurjastelun" jälkeen ajettiin maaliin Urjalankylän Koulumaahan.

  

Tälläkin kertaa vähiten virhepisteitä keränneet olivat tuloslistan kärjessä.

 

Kiitokset kaikille kilpailuun osallistuneille!

Ja erittäin suuret kiitokset kaikille kilpailupäivänä mukana olleille!